lauantai 26. syyskuuta 2009

Kierrätyspellavaa...



















ihanista vanhoista
käsinkudotuista pellavista on
vanhempi Ullakon Aarre värjännyt
ja ommellut aivan onnessaan...









Nämä molemmat ovat jo löytäneet kantajansa,
mutta muita ihan varmasti UNIIKKEJA on
näytillä ( ja tyrkyllä ) 
Seinäjoen Käsityömessuilla 2.-4.10.

Ylemmässä on muuten vanhoja 
patjankuoria ja jauhosäkkejä
alemmassa sängynpeittoa, 
pöytäliinaa ja
käsipyyhkeitä...

EIHÄN USKOISI ???


maanantai 14. syyskuuta 2009

KESÄPUOTI sulkeutuu syksyn tullen
















Nyt on aika totutella syksyn tuloon, 
kaivaa kaapin perältä paksumpaa
vaatetusta ja 
- apua, 
SUKAT odottamaan
sitä päivää kun ei millään enää tarkene nilkat
paljaina aamusella juoksaista postilaatikolle,

varata vinot pinot kynttilöitä loiventamaan
syksyn pimeyttä ja pitää huolta, että

jemmassa on lohtusuklaata sitä hetkeä varten
kun syysmasennus jymäyttää pienen ihmisen
sohvannurkkaan viltin alle säälimään itseään.

Siksi ULLAKON AARTEIDEN kesäpuotikin
pakataan syyshorrokseen,

PUOTI ON AVOINNA VIELÄ 
19.-20.9.
lauantaina klo 11-15.00
sunnuntaina klo 12-15.00

Joulukuussa on
tarkoitus ( mikäli haaveemme pikkupakkasesta
ja hennon huuruisesta ja lumisesta säästä
suinkin  näyttäisi toteutuvan )
avata parina viikonloppuna
ULLAKON AARTEIDEN JOULUPUOTI.

KIITOS kaikille asiakkaille ja muille
asianosaisille tästä kesästä,
mukavaa on ollut !

Ensi kesäksi on suunnitelmia ja pitkät
talvi-illat on aikaa niitä kypsytellä...

Tällä sivulla tullaan kertomaan mitä
kulloinkin on syntynyt pellavista,
saippuapajassa ja mitä muuta mieleen
juolahtaakaan tehdä, samoin
kerrotaan kuulumisia messuilta ja
markkinoilta ja ihan muuten
vaan meiltä !

Pidetään yhteyksiä !



lauantai 12. syyskuuta 2009

Syksyssä onkin VÄRIÄ















Syksy saa Luovan ja Loivan epätoivon partaalle,
syksy on synkkä, harmaa ja alakuloinen.

Hirvittävä vuodenaika

Siksi hämmästys onkin suuri, 
tänä vuonna SYKSYYNKIN löytyy VÄRIÄ !















Päivänä eräänä pihaan kurvasi ANITA...















ja toi tullessaan IHANAN kasan vanhoja,
käsinkudottuja PELLAVIA,















pakkohan niistä oli inspiroitua !

Tässä tuloksia,

KIITOS ANITA !



















Eipäs hätäillä, vielä se ehtii iskeä
syysmasennuskin !

Silloin ei ole olemassa kuin 
mustaa
ja
grafiitinharmaata.

Mutta nautitaan siihen saakka,
rypemään joutaa myöhemminkin !


torstai 10. syyskuuta 2009

GIANNI VERSACE Ullakon Aarteissa...

Tuotantopäällikkö itkee VERTA liian pienine
jalkoineen ja
Varastopäällikkö todennäköisesti repii
sormenpäänsä VERILLE pyrkiessään 
KESÄPUODIN
oven läpi, mutta
ei auta ! 
Nämä umpinahkaiset, upeat italiaanot
etsivät hyvän emännän HELLÄÄ 
hoivaa
hakevat tilaisuutta päästä 
täydentämään juuri
SEN TÄRKEÄN asun,
haluavat olla
IHAILUN kohteena...  MYYTY!















... HUOKAUS...

tiistai 8. syyskuuta 2009

Kädentaitomessut Helsingissä















5.-6.9. pääsi ULLAKON AARTEET  "jäniksenä" 
mukaan Helsingin Kädentaitomessuille.

Esittelimme messuyleisölle valikoiman
uniikkeja ja erilaisia pellavajakkuja...
kierros näytteilleasettajien joukossa
varmisti jälleen kerran, että muita
yhtä pöhköjä kuin minä ei ole, 
ainakaan vielä.

Messujen kaikista parasta antia oli
uusien kontaktien luominen ja tutustuminen
mukaviin ihmisiin.

Kullanarvoisia asioita; ajatusten vaihtoa,
ideoiden kehittelyä, yhteistyötä, kaikkea
sitä, mitä melko yksinäinen käsityöläisen
arki kaipaa !

Terveiset ja kiitokset mm. Sirpalle ja Mikaelalle
Rejbölen tilalle Karjaalle, Vehkomäen Pellava-Akalle
Keuruulle, Uusitalon Mariannelle Kokkolaan,
Pöntiön Caritalle Kruunupyyhyn ja sokerina pohjalla,
Kurikkahan Stooritellerin Marille !

Ja kauniisti tulee kiittää myös Juha Koskela
Designia nurkkauksesta osastolla, tuesta ja 
kannustuksesta ynnä logistiikasta ! Kiitos, muru !