perjantai 30. heinäkuuta 2010

Aamupäivän mietteitä...




















mietin kulkeissani,

lähdin pyykille pihasaunaan
- löysinkin itseni postilaatikolta tienpäästä

aioin sulattaa jääkaapin
- huomasin leikkaavani nurmikkoa

ajattelin avata Kesäpuodin ovet
- istuinkin lukemassa eilispäivän lehteä

ryhdyin ompelemaan pellavaa
- seisoinkin silityslaudan takana rauta kädessä

järjestelin tarpeet saippuankeittoa ajatellen
- kuljeskelinkin puutarhassa saksien puskan juuria

Taivaan ihme, ettei meitä jokaikistä
naisihmistä kiikuteta hoitoon moisen
jakomielisyyden-monipersoonaisuuden takia !

Huomasin myös, että
ainoa, missä olen juuri siellä missä pitääkin,
on se hetki kun kutsutaan kahvi- tai
ruokapöytään !

Toivoa siis vielä on....

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Taottua rautaa


Rautaseppä laitettiin töihin,
ihan kuin ei olisi tarjennut muutenkin,
ahjon viereen lämmittelemään...

Isonkyrön 1700-luvun markkinat
(7.-8.8.)
lähestyvät ja
myyntitavaraa pitää olla.

Haka puuvajan, huussin, liiterin, komeron oveen.
Isompi ja pienempi, määlyineen.















Hyllynpidikkeet,
näitäkin isompi ja pienempi.















Ja takkatulille RANSTAKKA.



















Markkinoiden aikana rauta- ja
kultasepän tuotteet ynnä
pellavat, niin kierrätys- kuin
pakkatavarasta ommellut, ovat
markkinoilla myynnissä.
Ja saippuat.

Samoin valikoitu otanta pientä
vanhaa tilpehtööriä

Vanhat tavarat ovat ULLAKON
AARTEISSA kuten tähänkin saakka.

TERVETULOA kumpaankin !

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kesäkelin kulkuneuvo


Jos olisin autokauppias,
niin varmaankin mainostaisin tätä
vaikka seuraavasti:

Oman aikansa kaunotar,
vm. 1800-luku.
Käsintehty puuverhoilu.
Hevosvoimia 1.
Huippunopeus ei päätä huimaa.
Kulutus kappa kauroja.
Ei yksilläkään renkailla.
Maalipinta olematon.
Ilmastointi kunnossa.













Kunnostajalle,
Tuunaajalle,
Koristelijalle,
Sisustajalle,

vaan ei Kruisailijalle

torstai 22. heinäkuuta 2010

Vanhaa kaunista pintaa


Liekö sulho tehnyt morsiolleen,
koristellut sydämin...














taidolla tehty,
yhdestä puusta koverrettu,
aikaa nähnyt,
edelleen elävä...












tarvekalut, työvälineet,
esineiden takana tarinaa,















nyt hyllyn koristeeksi,
muistoksi menneestä,















vuosilukuineen arvokasta,















rautaista ja ruostunutta,















tänäkin päivänä,

muistutukseksi.



Myynnissä Kesäpuodissa...



Kesäisiä hepeneitä


Aurinkoisena aamupäivänä ajoi
pihaan sininen auto,

kyytissä joukko
iloisia,
puheliaita,
mukavia rouvia.

Matkan päästä olivat
lähteneet retkelle,
tutustumaan.

Mukanaan toivat
hyvän mielen,
pussukallisen
vanhoja kauniita pitsejä
ja
lämpimän tunnelman.

Kiitos !


















Tänä aamuna nämä pitsit löysivät jo paikkansa,
kaveriksensa saivat pyyheliinat.

Uudempaakin pellavaa,
kesäisiä värejä,
helteisiin sopivia.


sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Kerrassaan Hurmaava paikka ja tapahtuma


VANHAN AJAN PIHAKIRPPIS

Murtoisissa "SARVELASSA"


sunnuntaina 15.8.2010

klo 12.00-16.00


MURTOISENTIE 343 SARVIJOKI

















Myytävänä vanhoja ja
uusia tavaroita ja
käsityöläisten tuotteita:

-Kranssintekijä tekee paikan päällä
kransseja luonnonmateriaaleista

-Mylläri jauhaa ekojauhoja

-Ullakon Aarteet myy pellavatekstiilejä,
saippuaa, kortteja

- Yrttimyyntiä

- Helmitöitä

ym ym

TUVAN SISÄLLÄ KAFFILA !

Kannattaa lähteä tutustumaan,
ihastumaan, kokemaan tunnelmaa,
tekemään löytöjä kirpparipöydistä,
nauttimaan päiväkaffit,
istumaan kauniissa pihapiirissä ja
kuuntelemaan haitarimusiikkia...

Tuoviset toivottavat
kaikki TERVETULLEEKSI
tapahtumaan.

Laita kalenterin nurkkaan
päivämäärä ylös ja varaa aikaa
kiireettömään sunnuntaiajeluun,

tämä on EHDOTTOMASTI
mukavimpia pikku tapahtumia,
joihin Ullakon Aarteet on
osallistunut,

LÄMPIMÄSTI SUOSITTELEN !

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Ajan patinaa


muistoja menneestä,
kaksi nojatuolia,
jouset kunnossa,
uutta kangasta kaipaavia.


















Mikä kaunotar !
Iki-ihana mummoklassikko.

MYYTY !!!

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Mikäs on ollessa..



KESÄPUODIN pitäjä
tämmöisellä säällä !















( pikkupöytä MYYTY ! )
Auringon lämpö hellii hipiää
ja
tavarat voi raahata ulos nurmelle.

















Ja välillä voi vaikka vain istuskella ja nauttia !

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Aamutunnelmia


Aamuhetken tyyni rauha,
vanhan talon hiljaisuus,
lämpimän auringonsäteen lempeä
herätys,
joelta nouseva usva,

hetken onnellisuus,
sydämen kiitollisuus...



















siitä syntyi kätten jälki...



















(molemmat MYYTY )

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

uutta mukavaa KESÄPUODISSA


Eikös ole ihanaa kun on lämmin !

Meidän kesäpuoti on nyt
(vihdoinkin)
saatu järjestettyä tämän kesän
SESONKIAIKAA varten.

Tässä muutama mukava esine:

Viialan Lasitehtaan, joka lopetettiin
v.1938, VOIPYTTY.
Pytyn sisällä on, uskokaa tai älkää,
ajalta ennen sotia peräisin olevia
paahtamattomia kaffinpapuja.

Pöönät saa kaupantekijäistä purkin mukana.



















Kumela VIINASIKA,
itse en näe tässä possussa muuta kaunista
kuin violetti väri....

mutta, mutta.. joku muu voi nähdä siinä
paljonkin ! MYYTY ! possu löysi hyvän kodin.














Tämä satsi onkin sitten ihan omassa sarjassaan:

ARABIAa 20-luvulta. Leima pohjassa.
OIKEASTI HARVINAINEN,
tehty pieni sarja liikelahjoiksi.

6 kpl snapsilaseja ja karahvi.
Täysin virheettömät.
Paksua porsliinia, "kruusiporsliinia",
sieltä peräisin myös muoto.

Niin kuin tekstikin:

LIVSFARLIGT / HÖGSPÄNNING



















Sähköinsinöörin unelmalahja?