Nyt TYMPII...

sää on enemmän kuin harmaa,

sataa ripottelee,

puuskittain kylmä.

Suuri odotus kesän

lämmöstä ja

valosta.

Ei kohtaa tosi ja haave,

pakko laittaa lämmitys päälle,

vetää villatakki niskaan,

tossut jalkaan.

Huonosti nukuttu yö,

kuutamo ja

eilinen palaveri;

pikkumainen kateus,

tietämättömyys,

ajojahti selän takana.

Välillä naurattaa ihmisten

pienuus,

välillä säälittää

kyvyttömyys nähdä ilo,

harrastus ja

hiljainen omistautuminen.

Itse saman kokeneena

tunnen syvää sympatiaa,

myötäelämistä.

Eikä silti voi tehdä muuta

kuin olla,

hissukseen hutkia

pahimpia etäämmälle.

Sääli, jos hyvä asia menee

olemattomalla pieleen.

Yhtäkkiä olisi sata työtä,

mitä haluaisi tehdä juuri nyt.

Ulkona.

Sisällä kisaa villakoirat,

perhe huutelee tuoretta pullaa,

pyykkivuori kasvaa...

miten hyvää mielelle tekisi

kiskoa muutama puskanjuuri

maasta,

repiä,

rähistä,

puskea lapiolla.

Minä etsin pientä pilkahdusta

pilvien välistä,

niin taivaan kuin oman ajatuksen,

pahan olon parannusta.

En katso ikkunasta ulos,

laitan uunin päälle,

leivon raparperipiirakan,

istun ompelukoneen taakse,

lakkaan murehtimasta.

Yritän omalla olemisella

ilmaista tukeni,

ymmärtämiseni.

Jos vaikka myöhemmin tänään

sinne puutarhaankin...

Jaa, mitäkö nuo muotikuvat

tähän liittyy,

ei mitenkään,

ovat vain paljon kauniimpia

kuin yksikään kuva,

joka oikeasti kuvastaisi

tämän hetken ajatuksia.

Naisellinen konsti

mielen nostattamiseksi,

sitähän se.