keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Mauste Elämän Sopassa

ovat Ystävät.

Perustana on liemi,
Perhe, Rakkaat,

lisukkeina Koti,
suolana Työ.

Mutta mausteena ehdottomasti
Ystävät.

Tärkeät,
hankalat,
ihanat,
hermostuttavat,
tarpeelliset,
kärsimättömät,
läheiset,
kaukaiset,
herkät,
raivostuttavat,
utelevat,
myötäelävät,
näkevät,
kuuntelevat,
tuntevat,
neuvovat,
opettavat,
moittivat...

PARHAAT.

Kiitos kaikki Olemassaolevat
ja vielä matkan varrella Tulevat.

























Ystävyys sadan vuoden takaa...

Petollinen Kevätkeli... ja INFLUENSA !

Muistakaa nyt hyvät ihmiset,
ettei vielä ole kesä,
vaikka mittari onkin plussan puolella
ja aurinko paistaa.

Myönnän, myönnän,
itse olen kulkenut
jo ilman sukkia pitkän aikaa,
joten paraskin varoittelemaan muita.
Mutta

tässä "runua ja roosaa",
ohjeita, neuvoja ja varoituksia,

konsepti ja julkaistu,
Pohjalainen 14.1. 1890.







tiistai 29. maaliskuuta 2011

Kesä tulee !!!!

Aika silmäillä garderoobia sillä silmällä.

Kevyemmät jalkineet ?












































Uusia urheilutamineita ?
Asianmukainen asu ?












































Muotikuvat ovat peräisin vuodelta 1899.

Kuvitelkaas,
jo siihen aikaan on ollut
postimyyntikatalogeja !

Itse asiassa, tuossa kenkäsivullahan
on muutama pari, jonka voisin tilata
vaikka heti...

Luin isoisoisäni kirjettä, jossa kerrottiin, että
Saksasta oli tilattu muutamat kengät
ja jokunen naisten puku,
vuonna 1909.

Tulleineen maksanut 160 markkaa.

Minähän olen sitten ihan
samoilla poluilla
isoisovanhempieni kanssa...

maanantai 28. maaliskuuta 2011

On ennenkin osattu !

Sydämeni kyllyydestä olen saanut
taas penkoa vanhoja kirjeitä, kortteja...

niin tiiviisti, etten aurinkoisesta
säästä huolimatta ole ehtinyt
edes nenänpäätä ulos pistää.

Kortit ja kirjeet tulivat tätini
mukana viikonloppuvisiitille.

"Eri tyttö ", joka pääkaupungista
ajaa pöräyttää tänne lakeudelle.
Ja saa siitä hyvästä istua sisällä
ja kestää kun minä pengon ja kyselen
näistä kirjeistä.

Muistin minä onneksi ruokkia tätiä välillä.

Kirjeitten seassa oli kaikkea muutakin
hauskaa,
olkoot olleet kirkkoherran tyttäriä,
mutta ihan samat kujeet ja huvit
heillä on ollut kuin muillakin.

Ja ikiaikaisesti näyttää olevan,
että nuoret naiset ovat olleet
kiinnostuneita nuorista miehistä,
kas kummaa.

Tavalla ja toisella on ennusteltu
tulevaa, sitä sulhoakin,
povattu ja leikitty.

Kysymyksiä ja vastauksia, tuttu leikki
monelle.
















Melko rohkeita kysymyksiä - toista sataa
vuotta vanhoissa korteissa !

















Kuulen korvissani, miten ovat tytöt
kikatelleet näitä vastauksia
lukiessaan.

















Onkohan vanhemmat olleet tietoisia
jälkikasvunsa leikeistä ?

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Valoisampaa taivalta...


... elämän melskeissä, karikkoisella taipaleella, 
tuulisella tiellä,

miten helposti pieni ihminen vetäytyy varjoon, 
unohtaa ilon,

pystyttää muurin, murehtii itsekseen,
kulkee päivästä toiseen,
jaksaen askelta kerrallaan,

taivaltaa omaa kivikkoista tietään,
yksinään,
kantaen taakkaansa.

Yhtenä kauniina keväisenä päivänä
havahtuu,
saa tukea, uskoa, voimaa, jaksamista.

Elämä tasaantuu.
Tarpeeksi, että huomaa taas valon ja kevään.

Tarpeeksi, että pääsee ulos,
ulos omasta kuorestaan.

Tarpeeksi, että uskaltaa nojata.
Luottaa.
Muihin  -ja jopa itseensä.




















Miltä hyvä mieli tuntuisi, ellei tietäisi
mitä on paha olo,

Kiitos, että on Elämä, niin
karikkoineen kuin suvantoineen.


Kiitos, että on Läheisiä.
Niitä, jotka kantavat
ja nostavat.
















Nyt uuteen kevääseen.
Avoimin mielin.
Kiitollisena mahdollisuudesta.
Tarmokkaasti uusiin haasteisiin.

Entistä unohtamatta.
Oppineena.

Ei enää yksin.
Kiitos, Rakkaat.
Nyt kuulen linnun laulun...

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Long Time No See...

tai vaikka Pitkästä Aikaa,
Hauska tavata, Vanha tuttu...

Kävin vakikierroksella
Paikkakunnan Kirppareilla.

Eräällä hyllyllä istui laukku,
joka oli kovasti tutunnäköinen.

Tottahan tutunnäköisiä laukkuja
voi olla,
mutta tuskin ihan helposti omalla
kylällä tulisi vastaan toista
samanlaista 60-luvulla
Nigeriasta tuotua veskaa...

ja vielä, sen veskan vieressä
istui toinen tutunnäköinen laukku.

Herkullinen tilanne,
Iloinen, Yllättävä Jälleennäkeminen.
Eikä näkemisten välillä ollut
kuin noin 20 vuotta !

Kumpaisenkin oli aivan pakko
ostaa takaisin Kotiin...

















Nyt Tarinankertojan mielikuvitusta kutkuttaa,
missä ja miten ovat laukut  kulkeneet,

lähtöpaikan tiedän,
eron hetken muistan,
mitä sen jälkeen... ?

Missä ehkä menee porukan Kolmas kassi,
hapsuja ja käärmettä... ?

Kassien Matkakertomuksia odotellen.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Jos joku väittää,

etten ajattele EKOLOGISESTI,
mieti HIILIJALANJÄLKEÄNI,
kuluta VALVEUTUNEESTI,

tai mitä lie hienoja
sanoja käytetäänkään,

vilkaiskaapa näitä kahta kuvaa:




Kuvien välillä liki 100 vuotta aikamatkaa.

Minä näistä 
ajatteluista, miettimisistä ja kulutuksesta niin tiedä,
mutta hattu on hauska
ja oivallinen räntä- ja sadekelin päähine. 
Tänäänkin.

Kestää isoisoäidiltä tyttärentyttärentyttärelle...

kanssaeläjien kauhunsekaiseksi riemuksi.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Meidän aika..

Elettyäni nyt pari vuotta vanhojen
kirjeiden ja korttien parissa
olen useasti miettinyt,
että mitä meistä todellakin
jää jälkipolvien tutkittavaksi.

Ikiaikaisia kännyköitä viesteineen,
tietokoneita meileineen,
unohtuneita Facebook-sivuja
täynnä lyhykäisiä kommentteja
ja peukut pystyssä tykkäämisiä.

Ei niistä paljon kirjoitella kirjoja
tai rakennella näyttelyitä.

Ennen aikaan ei puhuttu kännyköihin
tyyliin " mis meet, mä istun bussissa"
vaan soitettiin, jos oli todella asiaa.

Lähetettiin kirjeitä monta kertaa viikossa
perheenjäsenille, jotka olivat
reissussa tai asuivat kauempana.
Ja mikä hämmästyttävintä,
kotimaan posti näyttää leimojen
mukaan kulkeneen varmemmin kuin nykyään !

Kauniilla kortilla muistettiin ilot ja surut,
kirkolliset ja kansalliset juhlapäivät,

tai ihan muuten vaan.

Meistä on tullut laiskoja ja tylsiä.
Ja pidämme etäisyyttä, vaikka
muistammekin.

On helpompaa huudella tekstarilla,
meilillä tai Facebookissa.
Annamme kuvan, että välitämme, vaikka
oikeastaan emme tarpeeksi.
Kuinka paljon enemmän ilahduttaisi
huolella valittu kortti,
muutama käsinkirjoitettu rivi.

Miettikääpä itse.
























Nämä kortit ovat kaikki peräisin
1880-luvulta.
Hakkaavat mennen tullen
tekstiviestit.

Ja säilyvät.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Laatikon kätköistä...

Nyt ei ehdi kirjoittaa,
lähden hyvässä sivutuulessa
kohti Nikolainkaupunkia,

vietän päivän täällä.
jos osut kohdalle,
käy tervehtimässä.

Mutta päivän iloksi
jälleen yksi kortti:

































Pitäisikö varmuuden vuoksi ottaa mukaan... ??

Muotijuttu...

mikäli mielii saada kesäksi koltun
valmiiksi, lienee syytä aloitella
ompelua.

Jonkin verran enemmän kuin
nykyään on
laskosta,
rimpsua
ja
koristusta vuoden 1886
muotilehden
mallikuvissa.




Ei muuta kuin neulat suihkimaan...

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Ettei vain tulisi traumoja ...?

Sain viettää ihanan, pitkän viikonlopun
uppoutuneena menneeseen.

Istuin tuntitolkulla hieman
ikääntyneen tätini kanssa hänen
kotonaan ja kaivelimme
laatikko laatikon perään vanhoja
kirjeitä ja kortteja.

Ja kun minä sanon vanhoja, niin
tarkoitan ainakin 100 vuotta ja enemmän.

Sen verran maltoimme, että
välillä silpaisimme Vanhasta Kauppahallista
huolella ja ajatuksella valittuja
juustoja ( siis JUUSTOJA )
  - ja siemaisimme kyytipojaksi
täyteläisen vahvaa punaviiniä.

Erinomainen viikonloppu.

Tulette näkemään makupaloja
löydöistä... mutta

koska tänään olen aavistuksen
matkarähjääntynyt ja en jaksa
vielä keskittyä pitempään,
niin esittelen kortin,
joka sai meidät molemmat
nauramaan katketakseen.

Kortti on peräisin vuodelta 1910.
Ja saaja vietti 15-v syntymäpäiviään...


... nykyään tästä voisi saada syytteen.

Ja niitä TRAUMOJA.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Moneksi...

menneen viikon olen miettinyt
elämän heiveröisyyttä,
ihmismielen arvoituksellisuutta,
sen uskomatonta lujuutta.
















Ei auta vaikka kuinka koetamme
saada elämän raameihin,
kasattua mieleiseksemme,
rakennettua omanlaiseksemme,

aina se yllättää.
Nurkan takaa, kutsumatta.

Saimme suruviestin.
Viestin takaa kuulsi
äidin suunnaton tuska,
kaipuu,
ihmettely,
ymmärryskin.

Nuori, aivan liian nuori,
kuitenkin syvimmiltään vanha,
herkkä ja tunteva,
ainutlaatuinen ihminen
on poissa.

Tilasin kukat,
eivät sovi nekään raameihin,
mitä siitä,
sellaiset ovat miten muistan
poislähteneen.
Minun tuntoni,
hänen muistonsa.

Jäähyväiset jätämme perjantaina.
Surun keskellä
muistan kesän,
auringon, retket, pihaleikit,
luovuuden, hiljaisen työn...

yksi työpaja on hiljennyt.
Yksi paikka on tyhjä.

Sov gott, Philip