Billnäs, Kädentaito 29.-31.7.2011

                          -klikkaa kuvaa-


Tänne lähdetään Huushollin Kultasepän
kanssa torstaiaamuna.


Meidät löytää osastolta C11,
mikäli siellä päin satutte liikkumaan.

Rompetorilta...

Meidän kylällä oli

tänä viikonloppuna vuotuinen
"Sirpistä Puimuriin"-tapahtuma.

Paitsi, että vanhat pienet
traktorit viehättävät naisihmisen silmää
ja entisaikain upeat autot saavat
mielikuvituksen lentoon,

on tapahtumassa yleensä Rompetori.

Vuosi vuodelta nimenomainen
osasto on laajentunut ja tullut
aina vain mielenkiintoisemmaksi.

Ei siellä myydä pelkästään vanhoja
ruostuneita moponosia,
öljypöniköitä tai muita
miehistä tapahtumakävijää
käsittämättömästi viehättäviä
raudankappaleita,
vaan siellä myydään käsitöitä,
kuppeja, laseja, laatikoita,
pitsejä, tykötarpeita... - jopa
vanhoja Puuterirasioita näin.

Ja Vanhoja Valokuvia.
Kokonainen Albumillinen.
Kauniita Kuvia.
Kerrassaan ihania...
meni yöunet kun minä
mietin, että mahtaako
tällä kylällä olla joku muu
samansortin mukava kuin minä
 ja jos on, niin jospa Se saa
ne käsiinsä ennen kuin minä...

siksi minun piti heti aamusta hypätä
polkupyörän selkään ja
kesähameen helmat liehuen polkea
Rompetorille.

Albumi odotti siellä.
Sehän oli selvä merkki,
naisen logiikalla ajatellen,
ja niine hyvineni minä
palasin kotiin.
Minä ja Albumi.

Kyllä, onhan meillä valokuvia,
ihan yhden huushollin tarpeiksi,
kuten aika moni tietääkin.
Mutta nämä nyt vaan oli niin
Kauniita,

vaikka kuinka monta toinen
toistaan upeampaa kuvaa,
joita kukaan ei enään kaipaa.
Missä nämäkin ihmiset menevät?

Mitä on tapahtunut  olkihatussaan
keikaroivalle nuorelle miehelle,
mikä on ollut viehkojen neitojen
kohtalo, mitä tapahtui tälle
veljessarjalle...

Ja oli oma Kersakin kivannäköinen
esitellessään Paapan Nuffield-traktoria:

KesäPuodin tavaraa esittelyssä...

Ruusuisia astioita, samovaari (MYYTY),

vanhat öljylamppu, piimäleili, tarjotin, 

tuoli vailla hellää huolenpitoa

ja pöytä vaikka suoraan käyttöön ja

(KAIKKI MYYTY)

upeita matkalaukkuja (MYYTY)...

pieni Muuramen vanha kirjoituspöytä,
30-luvun valaisin, MYYTY

upeita vanhoja taulunkehyksiä,

kätevälle projektituoleja,

päästäriipaistava tukeva sänky

ja erilaisia tarvekaluja ja tykötarpeita,

ruosteineen.(vohveliraudat MYYTY)

Sukuhistoriaa, seikkailua menneessä ajassa Artjärvellä

Viikonlopun muun ohjelman
lomassa harrastimme
ympäristöoppia
ja ajelimme paikkakunnalle,
missä toinen isoäitini syntyi
vuonna 1907.

Tuntui varsin oudolta seistä
talon, jonka löytäminen
vaati hieman ajelua ja kyselyä,
pihamaalla ja miettiä syntyjä syviä.

Asiat, joista olen aina kuullut
ja jotka olen tietänyt,
saavat aivan uuden merkityksen,
yllättävää kyllä,
käytyäni paikanpäällä
ja nähtyäni talon.

Käynti hautausmaalla
samalla paikkakunnalla
ja vierailu eräällä haudalla
havahdutti miettimään,
että ellei kyseistä hautaa
olisi, ei olisi minua, ei poikaani...

Puhelin pitkät tovit henkien kanssa.
Mietteissäni varmasti palaan
niihin hetkiin vielä monta kertaa.

Tässä talon kuvia,
kuvia, joiden ottamisen välillä
on toistasataa vuotta väliä...

Tuntui hyvältä löytää talo,
vaikka se oli autio ja näytti hylätyltä,
puutarha oli villiintynyt ja pihamaa
umpeen kasvanut,
silti olin iloinen, että löysin ja näin.

Jälleen pieni palanen omaa historiaani
loksahti paikoilleen.

Sydämistynyt... ja sydän täynnä

Moni asia on tänään
pistänytvihaksi, harmittanut,
ajatteluttanut.

Olen ommellut, sellaista
kangasta, joka aiemmin
käyttäytyi kuin unelma.
Tänään se pisti vastaan
kaikilla tavoin, teki
kaiken mitä kangas
vain voi.
Minä purkasin ja ompelin.
Taas purkasin.
Kiukustuin, pisti vihaksi,
jätin käsistäni.
Toiste taas.

Harmittaa
ihmiset, joilla on kaikkea
yllin kyllin, eivät
kuitenkaan ole tyytyväisiä,
jotakin puuttuu,
tavoittelevat vielä enemmän.
Toisaalta, eivät kestä,
väsyvät...
eivätkö he ehdi huomaamaan
mitä heillä on,
väsyvätkö he siihen jatkuvaan
etsimiseen,
turtuvatko liialliseen helppouteen?
Olenko minä vain kateellinen?

Minä en ehdi väsyä,
en voi sanoa, etten jaksa,
lepään tämän päivän, vaikka
viikon, jopa kuukauden,
kaikkea on yllinkyllin,
aikani kuluu, päiväni
ovat täynnä,
elämääni kuuluu rakkaat
ja ystävät.

Kukkaro toki voisi olla
pulleampi,
pullollaan jotain muuta
kuin venytettyjä senttejä,
tyhjyyttään pöliseviä lokeroita.
Mutta elämä itsessään
on täynnä.

Ajattelin eilistä päivää,
sydän täynnä
niitä kaikkia,
jotka ovat eläneet mukana,
ottaneet kiinni, pitäneet lähellä,
etsimällä etsineet Muumipeikkoja,
reissanneet laivalla,
tanssineet kaivonkannella,
neuloneet villasukkia,
kannustaneet ja ymmärtäneet,
hankkineet hommarit,
rakentaneet tallin, leikkimökin,
ostaneet milloin traktori-, laiva-,
juna- tai eläinkirjoja,
rassanneet milloin mitäkin
kulkupeliä
apuna ja neuvonantajana,
osallistuneet John Deeren,
Jopon, pleikkarin, tietsikan,
juuri-oikean-lippiksen ja
nyt mopon
hankintaan...

Kiitos...

Ainakin Kerran Kesässä...

kaivetaan kaapin kätköistä
SE SUURI EMALIKULHO.

Vispataan järjetön määrä
Kermaa kuohkeaksi vaahdoksi,
hankitaan monen monta litraa
Mansikoita
ja paistetaan sillä määrätyllä,
tarkoin varjellulla
reseptillä sisältä sitkeitä
Marenkeja.

Kulhon pohjalle murskataan
marengit,
päälle puolitetut mansikat,
kauhaistaan hyvänmoinen
annos kermavaahtoa...

aloitetaan alusta;

marenkeja,
mansikoita,
kermavaahtoa
ja
jatketaan niin kauan
kuin sielu sietää ja
kulhon reunat
antaa myöten...

Kutsutaan paikalle
Perhe ja Ystävät.

Ja sitten SYÖDÄÄN.
Ja syödään vähän LISÄÄ.
Ja sitten HUOKAISTAAN ja
ahdetaan vielä kerran LISÄÄ.

Tänään kaikista Tärkein ja Rakkain
täytti 16-vuotta.
Sopiva päivä Perinteille.

Ja jääkaapissa on vielä hieman jäljellä,
taidankin tästä...

1 kesähame 10 vol 2 ja vähän muutakin

YXKESÄHAMEKYMPPI,
nimensä mukaisesti,
maksaa kympin,
voi heittää syksyllä pois,
100% kierrätystä...

samaa sadan prosentin kierrätystä
pellavajakku,
tosin tätä ei kannata heittää
syksyllä pois.

Ja sitten sitä vähän muutakin,
somia vanhoja munakuppeja ja

niitä terapia-askarteluja,
nappilaatikon järjestelyjä:

Niin, se hame, se vain yksi hame

Kuumuudesta ja väkijoukosta
huolimatta hoksasin
Lundagårdin pihamaalla
vaaterekissä heti
tämän 50-lukulaisen Hameen.

Hameen edessä seisoi
Nainen, joka
meni hiplaten kaikkia
rekissä olevia vaatekappaleita
ja
minä jännitin, että
älä nyt vain sitä
ruudullista...

ei onneksi ja

kun minä pääsin lähemmäs,
sain Hameen käteeni
ja
silmämääräisesti arvioin
melkolailla kapeauumaiseksi,
innoissani solkotin Myyjälle,
että sovittaisin kuitenkin
ja
sukelsin alta aikayksikön
koko vaaterekin taa
ja
huis-hais-siinä-paikassa
livautin Hameen ylleni
ja vips-sips vetoketju ja nappi
kiinni;

Hame lähti meille.

Oikeastihan minä en
ole yhtään leveähelmaisten
hameiden perään,
mutta tässä oli Värit,
Kuosi, Tasku...

Olen minä tehnyt tänään vähän muutakin
huis-hais-ja-vips-sips:

ette muuten usko,
miten hyvältä ja raikkaalta
tuntuu tulla suoraan
saunanlöylyistä rankkasateeseen!

Ja arvatkaas, minähän
seisoin ilkosillani meidän pihamaalla,
saippuoin nahkani ja hiukseni

ja annoin sateen huuhdella,
pääni tungin vielä iloisesti solisevan
rännin alle!

Kyllä maalla on mukavaa!

...niin että jos kylällä puhutaan,

totta se on.

Ympäristöoppia....

Loppisrace Purmossa.

Tuntui sen verran hauskalta,
että pakkohan sitä oli
päästä katsomaan.

Olimme huushollin Kultasepän

kanssa melkein kuin ulkomailla!

Vauhtia antavana voimana
oli varmasti toiminut
Lundagårdin pariskunta
ja pitkin kylää oli houkuteltu
väkeä myymään tavaraa
pihoihin ja puutarhoihin.

Tavaraa olikin joka lähtöön.

Sää oli kaunis,
väkeä paljon -riittävästi
Kultasepän silmäniloksi
sillä aikaa kun minä kaivelin
Lundagårdin nappilaatikoita.

Loppisrace ajatus oli hauska,
toteuttamiskelpoinen juttu
monelle paikkakunnalle,
pientä hienosäätöä
sinne ja tänne,
niin hyvä tulee!

Ai löysinkö jotain?

Löysin.

Nappeja ja karhunlankaa.

niin ja yhden vintagehameen... YHDEN!

Takaperoista...

Ne, jotka ovat
lukeneet näitä juttuja
aiemmin,
muistavat miten
joulun alla lähdin
hermostua
Sen Määrätyn Pikkutontun
Kadoksissaolosta.

Se tonttu löytyi
pääsiäisenä ja
komisti lounaspöytää
tipujen kera.

Keväällä oli
Musta Krokotiililaukku
totaalisen kadoksissa.
Se löytyi viime viikolla kun
oikeastaan etsin ompelulankaa.

Pari viikkoa sitten kaivelin kaappeja
ja hain liisteriä.
Ei löytynyt, mutta löysin kauan
kadoksissa olleet sivuleikkurit.

Tämä on paha;
viikolla kävin läpi saunanpesään
heitettäviä papereita
ja vastaan tulikin 3 vuotta kateissa
olleet victoriansalaisuuspitsiunelmat...

Eilen löysin liisteriä kun
haeskelin pata-pataa.
Kadoksissa ollut taskulamppu
tuli tietoisuuteen kun
hain paperileikkuria.

Oikeastaan tässä huushollissa
käy näin koko ajan,
tavarat ovat  kateissa
ja löytyvät kun etsin jotain aivan muuta.

Vähemmälläkin saa itsensä
raivon partaalle ja
verenpaineen kohisemaan.

Aivan, siivoaminen ja
järjesteleminen voisi auttaa,
jonkin verran.
Mutta siellä vaanii se kaikista
pahin: Hyvässä Tallessa.

Odottelen edelleen mistä ja koska
joulukuusen tähti putkahtaa vastaan.