perjantai 11. marraskuuta 2011

Ei järjen häivääkään...

mutta silti teen.

Lapsena katsoin vierestä kun
Äitini teki niitä Ystävättäriensä
kanssa,
aina Joulun alla,

milloin Naisvoimistelijoiden,
milloin MLL:n myyjäisiin,
lopulta satsin Lahjoiksi Ystäville
ja Omaa Joulua valaisemaan.

Se oli niin jännittävää!
Vähitellen, kerros
kerrokselta...
kastamalla, valamalla,
valkoisia ja värjättyjä..

Puuhasteluun liittyi
jotain Jännittävää,
lapselle liian Vaarallista,
kuuluisa oli Hiljuskan
lähes Tulipalo,
jossain vaiheessa sain
edes kerran kastaa...

onneksi ehdin vielä
Äidin oppiin,
Ystävättäreni kanssa minäkin,
Joulu oli mielessä,
myyntikin, mutta
taisimme itse polttaa.
Jopa ne, niin NE
......väriset...

tänään ensimmäinen Satsi
tänä vuonna.
Kolmatta tuntia,
järjettömän Paha Siivo,
28 kappaletta valmiina!

Hidasta, sotkuista,
kallista,
niskakin jumissa.

Mutta silti,
vaikkei Järjen häivääkään,
näitähän saa kaupasta,
helposti ja halvalla,

minä kastan Kynttilöitä.

6 kommenttia:

  1. Voi kuinka rakastankaan käsinvalettuja ihanan pikkuisen krupuliasta pintaa.Jotenki juuri sellainen on oikea kynttilä. Itse olen valanut sellaisia maitotölkkikynttilöitäja pintaan painettiin oikeita kukkia ja terälehtiä. Ihania joulun valmisteluja.

    VastaaPoista
  2. Näissä on sielua paljon enemmän kuin kaupan kynttilöissä!!

    VastaaPoista
  3. Kastokynttilöitä tein minäkin viime vuonna ensimmäistä kertaa. Sotkuista hommaa, mutta tulipan keittiön lattia kiillotettua. No tänä vuonna uudelleen, jospa vaikka tulisi vähän suorempia kuin vuosi sitten.

    VastaaPoista
  4. Mulla on sulle blogissani jotain!!

    VastaaPoista
  5. Juuri niin, sielua ja luonnetta ( melkein verta ja hikeäkin)!

    VastaaPoista
  6. Sain vilukissiltä haasteen. Aattelin laittaa sen sulle. Julkaisinkin jo, mutta sitten huomasin tuon yllä olevan vilukissin kommentin. Jottet polo joutuisi 16 salaisuutta sielustasi repimään julki, otin blogisi pois listalta ja lisäsin siihen toisen. Mutta jos HALUAT, saat toki vastata minunkin haasteeseeni... :)
    P.S. Värit on jo laatikossa, pitää vaan tehdä lista jotta osaan opastaa niiden kanssa. Vai onko sulla Maija Forssin "Värimenetelmät"? Siitä löytyy ohjetta näille väriaineluokille...

    VastaaPoista