keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Kaikki alkoi siitä

kun ostin ison nivaskan
vetoketjuja Käsityömessuilta.

Sen jälkeen on ollut kaikenlaista
kiirettä, opiskelua, tentti,
palavereita, tapaamisia,
lisää opiskelua...
tietenkin semmoinen saa
naisihmisen aivan
pyörryksiin ja toimimaan
odotetusti täysin odottamattomalla
tavalla.

SIJAISTOIMINTAA.
Ihan taatusti sillä hetkellä
keksin jonkin
aivanvaltavanmahdottoman
pakottavantarpeenjuurinyt
-tekemisen.

Sillä ei tietenkään ole mitään virkaa sen
oikean kiireellisen tai tarpeellisen
asian kanssa.

Nyt juttu kulminoitui niihin
vetoketjuihin.
Niin ja vähän siihenkin,
että, edelleen sijaistoimintana, päätinkin
lähteä kirpparikierrokselle
ja tulin sieltä nyssäkät täynnä
kankaanpaloja, kuinkas muuten.

Ja niin minä aloin ommella Pussukoita.
En muista koskaan ommelleeni
vuoritettuja pussukoita,
joten ensin piti etsi Ohje,
ohjeeseen piti Perehtyä
ja ensimmäisen Koekappaleen
jälkeen piti toistaa riittävän kauan,
että osaisin sitten myöhemminkin tehdä
Pussukoita.

Sain monta päivää kulumaan
varsin rattoisasti!


Kiireitä olisi edelleen,
mutta niin on kangasta ja vetoketjujakin.

Tarvitsisiko kukaan pussukoita....???

7 kommenttia:

  1. Ihania ja mukavannäköisiä kankaita. Kyllä pussukat ovat tarpeeseen , laitatko myyntiin aittaan vai joko niitä saa muualtakin näin viluisena syksynäja vaikka lahjaksi.

    VastaaPoista
  2. Kasvava kasa pussukoita työhuoneen pöydällä :-) juuri pakoilen ruuanlaittoa ja polkaisin muutaman lisää... näin se sijaistoiminta menee!
    Pussukoitten poluista ei muuta väliä, kuin että jospa jonkun luokse tiensä löytävät, tavalla tai toisella.
    Postiin laitan, jos joku ilmaisee kaipauksensa jotakuta Yksilöä kohtaan. Sillä varoituksella, että se Sijaistoimintapöpö saattaa seurata mukana.

    VastaaPoista
  3. Pussukat kuuluu samaan sarjaan kenkien, käsilaukkujen ja korujen kanssa: niitä ei koskaan voi olla naisihmisellä liikaa. Tuskin edes tarpeeksi.
    Voisitko polkaista pussukoihin vielä "pohjat" eli kulmat pois? Käyttökelpoisuus paranisi roppakaupalla ja tuntuisivat tilavammilta.

    Mikä susta tulee isona? Opiskelun päätyttyä.

    VastaaPoista
  4. Hysseröt sentään, tämänkin avaruudellisen ajattelun kanssa läks aivonystyrä nyrjähtää, saati sitten vielä ne"pohjat" :- ) Taannoin purkasin yhden HYVÄN pussukan juuri sen pohjakonstruktion takia. Nyt minulla on HYVÄ purettu Entinen Pussukka ;- ) mutta joku päivä selätän senkin !!

    Ei musta tule vieläkään isoa ;- )... liittyy tähän yleiseen häsäämiseen ja harrastamiseen!

    VastaaPoista
  5. piti tulla kertomaan, että kuinka ollakaan, eilen aamulla "kulmien salaisuus" otti ja valkeni! nyt tulee kulmallisiakin.... pakkohan niitäkin on nyt opetella ja jättää aivoihin muistijälki :- )

    VastaaPoista
  6. ...jättää aivoihin muistijälki...mitenkä sellainen tapahtuu?

    Pussukka on nätti! Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Vilukissi; ajattelin, että jos tarpeeksi monta kertaa toistaa, niin siitä jäis jälki, ettei aina olisi kateissa ohje... niin kuin kantapään neulominen, ei riitä kerran kaksi vuodessa, aina unohtaa!

    VastaaPoista