keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Elossa ollaan...

vaikkei välillä ehdi "kissaa" sanoa.
Tässä on ollut kaikenlaista
juoksemista,
vauhdista olen jo
kuullutkin, etten ole juurikaan täällä
näkynyt...


myyjäisiä siellä ja täällä.
Joulukauppa vie oman aikansa,
tahdo malttaa olla sieltäkään
pois, vaikkei minua siellä
koko ajan tarvitakaan.


Limpputaikina odottaa nytkin tekijäänsä,
puhumattakaan monesta muusta
hommasta.
Ja tänään tulee Lammas,
toivoakseni paloina, muuten meillä asuu
jossain kammarissa eläin...


Saarivaltiossa elävällä serkullani
on Kätevä Käly,
hänen ihonhoitosarjansa,
joka on suunnattu NUORILLE
(ynnä ongelmaihoisille)
on tähän ikään minulle
Ensimmäinen Sopiva
Tuotesarja.
Olen vannoutunut käyttäjä, 
kesät talvet.


Hiljaa mielessäni toivon, että
sikäläinen Father Christmas
ymmärtää tiputtaa meidän Savupiipusta
taas puolen vuoden tarpeet...


Ja nyt tämä samainen Kätevä Käly
on mennyt kehittämään
Sallitun Suklaan,
vieläpä Terveysvaikutteisen!


Luontaisesti epäluuloisena joka
asiaan, mitä kauheasti mainostetaan
terveelliseksi, pelkään,
ettei tämä ole Kunnon Suklaan veroista.


Saatan tosin olla väärässäkin,
kerron sitten joulun jälkeen,
lähettänevät tätä kuitenkin
Ikääntyneelle Sukulaiselleen
Joululahjaksi.
Pelkään minä.
Group shot of Elizabeth's Daughter's products
http://www.elizabethsdaughter.co.uk/

http://www.ohsolovesyourtummy.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti