tiistai 3. huhtikuuta 2012

Ei ole hyvin suunniteltu

puoliksi tehty.
Makoilen aamusella,
hetkeä ennen kuin venyttelen
itseni liikkeelle,
ja mietin kaikkea mitä
aion päivän mittaan tehdä.

Mietin valmiiksi monen monta
asiaa.
Mietin mistä aloitan ja
missä järjestyksessä
etenen.
Mietin miltä valmis näyttää,
tuntuu, kuulostaa tai
maistuu,
riippuen mistä kulloinkin
on kyse.

Aikani mietittyäni alan
uskomaan, että
kaikki on järjestyksessä
ja ponkaisen ylös.

Ja siihen se jääkin.

Luulen puoleenpäivään
mennessä tehneeni vaikka mitä.
Iltapäivällä uskon
kaiken olevan valmiina,
leivottuna, laitettuna,
järjestyksessä, pinkassa,
uunissa, kirjoitettuna,
pestynä, puhuttuna,
soitettuna, puunattuna,
lähetettynä.

Oikeasti ei sinne päinkään.

Tai sitten päiviä on lyhennetty.
Tai minä en enää käännähtele
entiseen malliin.
Tai sitten vain yksinkertaisesti
on kaikkea liikaa.

Pitäisikö joku päivä
vain makoilla ja miettiä?
















Leppoisaa Pääsiäisen
aikaa kaikille !

2 kommenttia:

  1. Voi kuinka samoin aloitankaan aamuni ja joka ilta totean päivät ovat lyhentyneet. Vaan kyllä vielä pidän joskus sellaisen pyjamapäivän en tee mitään olen vain. Ukko-kultani sanoo tuohon ,että oleminenki on tekemistä.....

    VastaaPoista
  2. Pakko kommentoida... Kuulostaa niin tutulta :)
    Mutta ehkäpä meidät on luotu tarkoituksella tälläisiksi... 30:senä sitä ehti joka paikkaan yhtä aikaa - ja lapsetkin olivat vielä silloin pieniä!! Silloin PITI ehtiä... Nyt näin 40:nen paremmalla puolella päivän lyheneminen on konkreettista - ja raivostuttavankin totta! Pää vain ei meinaa kulkea samassa tahdissa, kuin tuo kroppa :/ Mutta sitä vain pitäisi antaa itselleen anteeksi - ymmärtää tätä "iän tuomaa hitautta", vaikka kuinka tekisi mieli sanoa "Mutta, kun..." Eihän meillä (tai ainakaan minulla) ole enää PAKKO EHTIÄ tehdä kaikkea yhden päivän aikana. Lapset ovat jo isoja - saavat itse puettua, katseltua suuhunsa syötävää... puutarha on kuoputettu siihen malliin, johon se varmaan jääkin (ainkin suurelta osin ;)) Siivottua ehtii huomennakin - ja sitäpaitsi koti sotkeentuu kuitenkin heti parin tunnin sisällä siivoamisesta - joten "what,s the point" ! Ollaan siis luvan kanssa jouten :D
    OHO.. tulipa sepustus, mut ku toi sun päivityksesi oli niin "naulan kantaan" ... herätti minussa tunteita ja ajatuksia..
    Hyvää kevään jatkoa sinulle - nautitaan elämästä :)

    VastaaPoista