Kesällä ei viitsi,
eikä jaksa kuumuudessa,
eikä oikeastansa ole kauheasti väliä kun ei sisällä
kuitenkaan olla.
Perustelen joka kesä samoin,
ja joka kesä saan itseni sen uskomaankin.
Mitä sitä turhan päiten,
kauniista kesästä pitää nauttia siellä missä
se on,
ulkona.
Syksyn tullen joudan putsailla nurkkia,
ehdin keskittyä kasoihin tuoleilla,
ei enään ole kiire nurmelle,
pihatuolille,
sinisen taivaan alle.
Havahdun, että täällä pitää taas viihtyä,
kuukausitolkulla, sisällä.
Tehdä pesää pimeyden ajaksi,
löytää oma kolo pakkasta piiloon.
Maisema ikkunasta näyttää kummalliselta,
miten lentämällä kesä taas meni;
aurinko paistaa liian matalalta,
vihreä onkin keltainen
ja keltainen väri ei ole mukava väärässä paikassa.
Se kuuluu aurinkoon ja lämpöön,
ei kuihtuvaan luontoon tai
kesän viimeisiin hiipuviin hetkiin,
Syksyn tullen siivotussa talossa
tarraudun vimmaisesti taakse jäävään kesään,
en kestä ajatusta pimeistä illoista,
en jaksa vielä iloita kynttilänvalosta
ja takan lämmöstä.
Konstilla millä hyvänsä,
sinne syksysiivottuun taloonkin,
tuon kesän,
vielä pieneksi aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti