että miten helposti saan
ajatukset lentoon,
varsinkin silloin kun pitäisi
tehdä jotakin HYÖDYLLISTÄ.
Hyödyllistä kuten perjantaisiivous.
Aloitinhan minä hyvin aikein.
Järjestelin ja pyyhin pölyjä.
Ehdin jo kehua itseäni.
Hyvä tyttö, hyvä emäntä.
Siirrellessäni tavaroita käteeni
osui rintakoru.
Otollinen hetki;
oiva tekosyy keskeyttää,
istahtaa ja miettiä.
Antaa ajatuksen viedä.....
kauan, kauan sitten tuli Suomeen nuori nainen,
kielitieteilijä,
kiintyi perheeseen,
ystävystyi iäksi,
läheinen sisaruksille, rakas Ystävä,
maailman melskeet veivät mennessään,
kokivat kukin kovia,
syntyi välimatkaa vuosiksi,
Ystävyys säilyi.
Tahtoi muiston antaa,
itsestään ja maastaan.
Tarkasti varjeltu koru,
teetti neulan kullekin neljälle sisarukselle.
Palaset yhdistämällä syntyy kokonaisuus,
joka pitää visusti salaisuutensa itsellään.
Vanhaksi tiedetään,
siinä kaikki.
Sydämestä annettu,
vaan ei unhoitettu.
Taas meni oikein kylmät väret! Niin kaunista, niin vaikuttavaa.
VastaaPoistaIhana oli tarinasi tuo muista vuosien takaa. Kaunis on tuo koru ja ihana valokuvan tunnelma. Kiitos tästä suloisesta hetkestä.
VastaaPoistaMahdollisesti ensi viikolla sovittelemme koruja yhteen, olisi äärettömän mielenkiintoista saada selville, mikä koru on joskus ollut ja kenen !
VastaaPoistaIsoäitini on tuossa kuvassa oleva pikkutyttö, hänen takanaan korun antaja, Irene, kuva lienee vuodelta 1916 tai 1917. Jäljellä on kauniilla käsialalla, selvällä suomenkielellä, huolellisesti kirjoitettuja kirjeitä, olihan Irene lopulta suomalais-ugrilaistenkielten professori.
Todella upea koru ja jännittävä tarina. Olisi hauskaa nähdä ne toisetkin kolme korua.
VastaaPoistaOlen hulluna vintage-koruihin mutta kaikkein jännittävintä niissä on ne tarinat ja ihmiset tarinoiden takana.
Hei Rhia, näen muut osat viikon kuluttua ja aivan varmasti kuvaan ne kaikki yhdessä !
VastaaPoistaJuuri löysin, ihan muuta etsiessäni, vanhan apilanmuotoisen riipuksen, jossa oli merkintä Vlk, Lahti 1912... "isotätini" luokka.