kirjeiden ja korttien parissa
olen useasti miettinyt,
että mitä meistä todellakin
jää jälkipolvien tutkittavaksi.
Ikiaikaisia kännyköitä viesteineen,
tietokoneita meileineen,
unohtuneita Facebook-sivuja
täynnä lyhykäisiä kommentteja
ja peukut pystyssä tykkäämisiä.
Ei niistä paljon kirjoitella kirjoja
tai rakennella näyttelyitä.
Ennen aikaan ei puhuttu kännyköihin
tyyliin " mis meet, mä istun bussissa"
vaan soitettiin, jos oli todella asiaa.
Lähetettiin kirjeitä monta kertaa viikossa
perheenjäsenille, jotka olivat
reissussa tai asuivat kauempana.
Ja mikä hämmästyttävintä,
kotimaan posti näyttää leimojen
mukaan kulkeneen varmemmin kuin nykyään !
Kauniilla kortilla muistettiin ilot ja surut,
kirkolliset ja kansalliset juhlapäivät,
tai ihan muuten vaan.
Meistä on tullut laiskoja ja tylsiä.
Ja pidämme etäisyyttä, vaikka
muistammekin.
On helpompaa huudella tekstarilla,
meilillä tai Facebookissa.
Annamme kuvan, että välitämme, vaikka
oikeastaan emme tarpeeksi.
Kuinka paljon enemmän ilahduttaisi
huolella valittu kortti,
muutama käsinkirjoitettu rivi.
Miettikääpä itse.
Nämä kortit ovat kaikki peräisin
1880-luvulta.
Hakkaavat mennen tullen
tekstiviestit.
Ja säilyvät.
a.i.v.a.n
VastaaPoistaOlet niin oikeassa! En ole eläissäni nähnyt noin kauniita kortteja! Mietin itsekin silloin tällöin että mitä meistä jää. Roskaa ja vaivaa pitkäksi aikaa, mutta mitä arvokasta, mitä todellista? En voi kuvitella että 200 vuoden päästä antiikkikaupassa myydään Lundiaa. Tai lastulevyä ja laminaattilattiaa. Tai vinyylitapettia. Ei, ei. Henkisistä arvoista kirjoitit; Niistä ei jää juuri mitään. Ei edes valokuvia. Se on niin surullista. Kaipaan oikeita asioita ja taistelen tuulimyllyjä vastaan.
VastaaPoistaPostin kulusta vielä; ennenaikaan posti toi kirjeitä illallakin, ainakin kaupungissa. En muista nyt kuka niin kirjoitti muistelmissaan... Ajatella! Onpa uskoni postiin horjunut usein viimevuosina. Ja juniin. Stoppasiko höyryveturi IKINÄ pakkasen takia??
Ihana postaus! :) Kaunista viikonloppua!
Olet aivan oikeassakaissa sanoissasi. Kun muutin tänne maalle eläkepäiviä viettämään tein päätöksen jotta kirjoittelen kirjeitä ja lähettelen korttejä. Kaikkea tuota tein suurella lämmöllä kaikkia ystäviäni ja sukulaisani kohtaan tuntien. Homma jatkuin 5-7 vuotta sitten en enään ollut niin aktiivi. Syy on, että kun he saivat viestini sain minä tekstiviestin ja puhelimellakin soittelu harveni. Aina ensimmäinen toteamus oli heiltä kuinka minä viitsin aina kirjoitella, heillä on huono omatunto kun eivät jaksa vastata. Tänä päivänä on kirjoitettu viestiystävänä vain jokunen ja lopuista ei kuulu mitää. Kun sitten kuulevat sivukautta jotain minusta, tekstaavat viestin ;miten sulla menee.En koskaan vastaa tekstiviesteihin jotka ovat noin tylyjä. Nyt on mieleni seestynyt en kaipaa enään ketään ja elämäni on hiljaista ahertelua omassa maailmassani.
VastaaPoistaArvatkaas, aivan kuin pisteeksi iin päälle sain tänään sukulaiselta kirjeen, ihka oikean kirjeen, jossa oli hänen itsensä kirjoittamia tekstejä, pienoisnovelleja suoraan elävästä elämästä. Tulin suunnattoman iloiseksi, vielä on toivoa !
VastaaPoistaMutta luvattoman harvinaista herkkua tällainen on ...
Thilda: mitäs me nykypäivän Don Quijotet, Vastarannan kiisket, Oman polun Itsepäiset tallaajat... :D miten osuva ajatus oli viimeksi sinulta saamassani kortissa !!!
Vilukissi: sinä kyllä osaltasi kuulut myös siihen joukkoon, joka ajatuksella laittaa kortteja ja tekstejä niihin, kiitollisena olen niitä saanut vastaanottaa vuosien varrella.
Sirkkis: Kuulostaa tutulta, koetataan kuitenkin välttää ihan mökkeytymistä, tullaan aina joskus ihmisten ilmoille sieltä omasta työhuoneesta. Vaikka nyt sitten tähän nykyaikaan, bloggaamaan !
Mukavaa viikonloppua !