Niinhän sitä luulisi...

Harvemminpa tulee ajatelleeksi
jokapäiväisiä,
pieniä,
itsestään selviä asioita.

Kunnes kajahtaa oikein
kunnolla.
Tai jymähtää...

Kuinka ihanaa on istua aamulla
kahvimuki kädessä ja
hörpiskellä hissukseen,

Kuinka hauskaa on nauraa
rätkyttää niin, että
suupielet natisee,

Kuinka nautinnollista on haukata
herkullista,
vastaleivottua pullaa,

Kuinka mukavaa on
pystyä huutamaan
yläkerrasta alakertaan
-ja päin vastoinkin,

Kuinka puhtaalta tuntuvat
huolella ja joka
puolelta harjatut
hampaat,

ja varsinkin,

Kuinka mahtavaa
on istahtaa ruokapöydän
ääreen ja
nauttia hitaasti, pitkään, vatsan täydeltä...

tökkäämättä itseään haarukalla ikeniin
tai kajauttamalla lusikalla etuhampaisiin.

Tässä muutamia niitä
Arjen Tavallisia
Iloja,
joita Kaipaan Juuri Nyt.

LEUKALUKKO.

Viidettä päivää.
Tuosta nuon vain,
yhtäkkiä.
Ei leuat lousku, ei.

Arvatkaa potuttaako... ?


Mieluusti söisin nyt
Karkkejakin,
suupielet tirsuen
pyörittelisin
makoisia, sokerisia,

en kuitenkaan näitä,
toistasataa vuotta vanhoja,
aikoinaan ristiäisissä tarjottuja,

nykyään jotkut morsiot
ajavat kaasonsa epätoivon partaalle
askarteluilla, hääkarkeilla,
mutta, että tuoreen äidinkin pitäisi ryhtyä
väkertamään karkkeja,

saati sitten hautajaisiin, joissa

näitä on tarjottu, kukas niitä väkertäisi ? !

 ... viimeisellä tuomiolla TUNKOS tulee...