Rompetorilta...

Meidän kylällä oli

tänä viikonloppuna vuotuinen
"Sirpistä Puimuriin"-tapahtuma.

Paitsi, että vanhat pienet
traktorit viehättävät naisihmisen silmää
ja entisaikain upeat autot saavat
mielikuvituksen lentoon,

on tapahtumassa yleensä Rompetori.

Vuosi vuodelta nimenomainen
osasto on laajentunut ja tullut
aina vain mielenkiintoisemmaksi.

Ei siellä myydä pelkästään vanhoja
ruostuneita moponosia,
öljypöniköitä tai muita
miehistä tapahtumakävijää
käsittämättömästi viehättäviä
raudankappaleita,
vaan siellä myydään käsitöitä,
kuppeja, laseja, laatikoita,
pitsejä, tykötarpeita... - jopa
vanhoja Puuterirasioita näin.

Ja Vanhoja Valokuvia.
Kokonainen Albumillinen.
Kauniita Kuvia.
Kerrassaan ihania...
meni yöunet kun minä
mietin, että mahtaako
tällä kylällä olla joku muu
samansortin mukava kuin minä
 ja jos on, niin jospa Se saa
ne käsiinsä ennen kuin minä...

siksi minun piti heti aamusta hypätä
polkupyörän selkään ja
kesähameen helmat liehuen polkea
Rompetorille.

Albumi odotti siellä.
Sehän oli selvä merkki,
naisen logiikalla ajatellen,
ja niine hyvineni minä
palasin kotiin.
Minä ja Albumi.

Kyllä, onhan meillä valokuvia,
ihan yhden huushollin tarpeiksi,
kuten aika moni tietääkin.
Mutta nämä nyt vaan oli niin
Kauniita,

vaikka kuinka monta toinen
toistaan upeampaa kuvaa,
joita kukaan ei enään kaipaa.
Missä nämäkin ihmiset menevät?

Mitä on tapahtunut  olkihatussaan
keikaroivalle nuorelle miehelle,
mikä on ollut viehkojen neitojen
kohtalo, mitä tapahtui tälle
veljessarjalle...

Ja oli oma Kersakin kivannäköinen
esitellessään Paapan Nuffield-traktoria: