lomassa harrastimme
ympäristöoppia
ja ajelimme paikkakunnalle,
missä toinen isoäitini syntyi
vuonna 1907.
Tuntui varsin oudolta seistä
talon, jonka löytäminen
vaati hieman ajelua ja kyselyä,
pihamaalla ja miettiä syntyjä syviä.
Asiat, joista olen aina kuullut
ja jotka olen tietänyt,
saavat aivan uuden merkityksen,
yllättävää kyllä,
käytyäni paikanpäällä
ja nähtyäni talon.
Käynti hautausmaalla
samalla paikkakunnalla
ja vierailu eräällä haudalla
havahdutti miettimään,
että ellei kyseistä hautaa
olisi, ei olisi minua, ei poikaani...
Puhelin pitkät tovit henkien kanssa.
Mietteissäni varmasti palaan
niihin hetkiin vielä monta kertaa.
Tässä talon kuvia,
kuvia, joiden ottamisen välillä
on toistasataa vuotta väliä...
Tuntui hyvältä löytää talo,
vaikka se oli autio ja näytti hylätyltä,
puutarha oli villiintynyt ja pihamaa
umpeen kasvanut,
silti olin iloinen, että löysin ja näin.
Jälleen pieni palanen omaa historiaani
loksahti paikoilleen.
Oi miten olet kirjoittannut! meinasin ruveta itkemään. Ja harvemmin minuun teksti vaikuttaa sillä tavalla. Oman historian löytäminen on tärkeää.
VastaaPoistaVoin kuvitella sen tunnelatauksen joka on ollut kun olet löytänyt talon! Ihanasti olet ottanut verrokkikuvia. Mietin että onko se 3. ja 4. kuvan vino koivu sama... voisiko olla? Ehkä ei, koivut kasvavat aika nopeasti, kai.
VastaaPoistaMinä kävin isoisän isoäidin Matildan haudalla häiden jälkeen, poltin suitsuketta ja juttelin Matildalle. Kerroin asioita, vaikka tietää hän muutenkin. Hääkuvat menimme ottamaan Matildan synnyinkartanolle, sillä mihin muualle olisi voinut mennä? Missään ei ole sellaista latausta, vaikka autiotalo sekin on. Otimme monenlaisia versioita, mutta Matilda oli koko ajan mukana.
Katselin kuviasi ja luin juttujasi pitkän pätkän. En ole näköjään ehtinyt kauheasti tänne jäädä, harmi. Pidän näistä! :)
BellaGodiva & Thilda,
VastaaPoistaen olisi uskonut, miten vahvasti pelkkä talo vaikuttaa, talo, joka ei ole "suvun talo", mutta tietoisuus, että suvun jäsenet ovat asuneet siellä, kuolleet ja syntyneet. Mietin puutarhassa, että mahtaako tuo ruusu olla siltä ajalta, mitenköhän nuo syreenit... ja aivan, samaa koivua minäkin mietin!
Nuo vanhat kuvat ovat isoisoäitini ottamia...jotenkin arvaan, että minun digikuvat eivät tule säilymään yli sataa vuotta!