pistänytvihaksi, harmittanut,
ajatteluttanut.
Olen ommellut, sellaista
kangasta, joka aiemmin
käyttäytyi kuin unelma.
Tänään se pisti vastaan
kaikilla tavoin, teki
kaiken mitä kangas
vain voi.
Minä purkasin ja ompelin.
Taas purkasin.
Kiukustuin, pisti vihaksi,
jätin käsistäni.
Toiste taas.
Harmittaa
ihmiset, joilla on kaikkea
yllin kyllin, eivät
kuitenkaan ole tyytyväisiä,
jotakin puuttuu,
tavoittelevat vielä enemmän.
Toisaalta, eivät kestä,
väsyvät...
eivätkö he ehdi huomaamaan
mitä heillä on,
väsyvätkö he siihen jatkuvaan
etsimiseen,
turtuvatko liialliseen helppouteen?
Olenko minä vain kateellinen?
Minä en ehdi väsyä,
en voi sanoa, etten jaksa,
lepään tämän päivän, vaikka
viikon, jopa kuukauden,
kaikkea on yllinkyllin,
aikani kuluu, päiväni
ovat täynnä,
elämääni kuuluu rakkaat
ja ystävät.
Kukkaro toki voisi olla
pulleampi,
pullollaan jotain muuta
kuin venytettyjä senttejä,
tyhjyyttään pöliseviä lokeroita.
Mutta elämä itsessään
on täynnä.
Ajattelin eilistä päivää,
sydän täynnä
niitä kaikkia,
jotka ovat eläneet mukana,
ottaneet kiinni, pitäneet lähellä,
etsimällä etsineet Muumipeikkoja,
reissanneet laivalla,
tanssineet kaivonkannella,
neuloneet villasukkia,
kannustaneet ja ymmärtäneet,
hankkineet hommarit,
rakentaneet tallin, leikkimökin,
ostaneet milloin traktori-, laiva-,
juna- tai eläinkirjoja,
rassanneet milloin mitäkin
kulkupeliä
apuna ja neuvonantajana,
osallistuneet John Deeren,
Jopon, pleikkarin, tietsikan,
juuri-oikean-lippiksen ja
nyt mopon
hankintaan...
Kiitos...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti